Eiffelistä itään

Eiffelistä itään

lauantai 23. lokakuuta 2010

Sur le plateau

Minulla on uusi harrastus: teatteri. Kaikki alkoi siitä, kun eräänä syyskuun aamuna Place des Abbesses'in metroaseman portaissa nuorehko mies lykkäsi käteeni flyerin, jossa luki Cours de théâtre. Kiinnostukseni heräsi saman tien ja kysyin mieheltä voisiko sinne tulla, vaikka ei puhukaan täydellistä ranskaa eikä omaa aiempaa kokemusta alalta. Mies vastasi, että ilman muuta, sehän on loistava paikka oppia kieltä. Jäin miettimään asiaa ja minulle tuli vahva tunne, että minun pitää mennä sinne. Niinpä sitten ilmoittauduin kurssille. Pian tuli sähköposti, jossa oli 3 roolia, joista piti valita yksi: kuningattaren, Armanden tai psykopaatin rooli. Kaikki näytelmät olivat minulle vieraita, joten konsultoin paria tuttavaani, sekä ranskalaista että suomalaista siitä mikä olisi helpoin rooli. Kun molemmat päätyivät Armandeen, en miettinyt sen enempää vaan painelin Fnac:iin ostamaan Molièren Les Femmes Savantes (Oppineita naisia) - näytelmävihkosen.

Ensimmäinen lauantai koitti. Ciné de thèâtre sijaitsee Montmartrella, vain kivenheiton päässä ensimmäisestä Pariisin kodistani. Flyereita jakanut mies osoittautui kurssimme opettajaksi ja esittäytyi Jean-Laurent'iksi. Ryhmä oli mukavan pieni, vain 7-8 henkeä. Menimme suoraan teatterisaliin, jossa oli todella upottavat punaiset nahkasohvat ja näyttämöllä kaareva kullanvärinen reunus. Jean-Laurent kertoi, että opettaminen on hänen intohimonsa ja esitteli meidät toisilleen vain etunimeltä, ilman tutustumisleikkejä tai selvityksiä, miksi kukin on tullut kurssille ja miltä pohjalta. Ja pitemmittä puheitta kukin vuorollaan lavalle tai niinkuin ranskaksi sanotaan sur le plateau ohjattavaksi! Minä säästyin vielä koitoksesta, sillä en ollut opetellut ensimmäistä kohtausta ulkoa. Jean-Laurent ehdotti, että yksi kurssilaisista, Zakia, joka sittemmin osoittautui hänen kurssikaverikseen teatterikoulusta, kävisi näytelmää läpi kanssani ja niinpä sovimme tapaamisen Opéra Garnier'n luona olevaan kahvilaan tiistaiksi.

Kurssin jälkeen minulla oli hyvin ristiriitaiset tunnelmat. Kaikki oli kyllä ollut hyvin mielenkiintoista, mutta... Mihin minä olin itseni oikein pistänyt? Miten saatoinkaan kuvitella, että pystyisin näyttelemään ilman mitään kokemusta ja vielä ranskaksi? Miten voisin edes mennä lavalle? Päätin kuitenkin, etten voi heti luovuttaa. Olisin kuukauden, jonka olin jo maksanut, kärsisin ja sitten lopettaisin.

Tiistaina tapasin Zakian kahvilassa ja aloimme lause lauseelta käymään läpi ensimmäistä kohtausta, roolihahmoni tunnetiloja ja taustaa. Minun piti lukea ääneen ja hän keskeytti ja korjasi. Se oli yksi mielenkiintoisimmista oppitunneista, mitä minulla on koskaan ollut. Teksti alkoi todella avautua, eikä tehtävä enää tuntunut niin mahdottomalta. Zakia sanoi, että tulen hurahtamaan tähän hommaan niin, etten voi enää lopettaa. Tapaamisen jälkeen ajattelinkin, ettei mikään saisi minua keskeyttämään kurssia. Loppuviikon mumisin vuorosanoja ääneen metrossa ja bussissa. Harjoittelin myös minua katsomaan saapuneen äitini kanssa, joka yli 50 vuoden takaisella lukioranskallaan luki reippaasti Henrietten roolin ja komensi minua eläytymään.

Toinen kerta teatterikerhossa oli poikkeuksellisesti Thèâtre Funambulessa, Montmartren pohjoisrinnettä alas. Teatteri ei ollut niin hieno, mutta koska oli kyse minun ensiesiintymisestä, olin vain tyytyväinen, että katsomo oli pimeä ja lava ei ollut niin korkealla ja kaukana yleisöstä. Sovittiin Zakian kanssa, että ollaan ensimmäisiä. Hänellä on Henrietten eli sisareni rooli näytelmässä. Olin kovin väsynyt, sillä en ollut jännitykseltäni saanut unta edellisenä yönä, joten lavalla en enää vaan jaksanut jännittää ja kaikki meni oikeastaan ihan kelvollisesti. Sain kommentteja lähinnä lauseen rytmitykseen, sanapainoihin ja lausumiseen liittyen, jonkin verran myös lavalla olemiseen. Pitää puhua hitaasti ja ar-ti-ku-loi-da liioitellusti, eikä liikkua. Ymmärsin kaiken Jean-Laurentin ohjauksesta, mistä olin kovin tyytyväinen ja katsomon puolelle palattuani oloni oli todella hyvä, aivan toisenlainen kuin mitä olin pelännyt. Zakia kehui, että olin edistynyt kovasti tiistaista. Olin todella onnellinen.

Kolmannella kerralla minun piti improvisoida Molièren tekstiä nykyranskaksi. Huh! Vaikka ymmärsin lauseiden pääajatukset, olin opetellut ne hieman lorumaisesti ulkoa, joten tehtävä oli vaikea. Jotain sain kuitenkin aikaiseksi ja mietin samalla, että tämä jos mikä on loistavaa harjoitusta kieltenopettajalle! Nyt piti myös jo eläytyä, näytellä. Olla todella VIHAINEN, sillä siskoni on aikeissa mennä naimisiin minun poikaystäväni kanssa! Ah, mon Dieu! fi!

Enää minua ei jännitä juuri lainkaan. Myös Cinén teatterisali on jotenkin pienentynyt, ihan kuin lavakin olisi madaltunut eikä yleisökään ole enää niin kaukana. Ilmapiiri kurssilla on lämmin ja Jean-Laurentin ohjaus on taidokasta ja lempeää. Kahvilatreenit jatkuvat tiistaisin Zakian kanssa ja seuraavaksi kerraksi Jean-Laurent on luvannut etsiä minulle jonkin humoristisen näytelmänpätkän nykyranskaksi. Tuskin maltan odottaa. Taidan jo olla hurahtanut.

1 kommentti:

  1. Hatunnoston arvoista tuo sinun uskalluksesi lähteä teatterikurssille :) Et varmasti kadu sitä myöhemmin! Haluaisin kyllä livahtaa sinne takariviin katselemaan :D
    -Kaija-

    VastaaPoista