Opiskelijaelämää ja kannibalismia

Nyt on varmasti jo korkea aika kirjoittaa siitä, mitä täällä pääasiallisesti teen, eli opinnoistani. Aloitin ranskan kielen opinnot Cours de Civilisation Francaise de la Sorbonnen – kurssilla syyskuun 7. päivä. Viikkoa aikaisemmin oli ilmoittautuminen ja tasokokeet. Kun oli minun vuoroni mennä esittämään papereitani, minulta tivattiin, miksi ihmeessä en ollut kääntänyt tutkintotodistustani ranskan tai edes englannin kielelle. Säikähdin jo, että tähänkö tämä nyt tyssää, kunnes nuorehko virkailija vilkaisi uudelleen todistustani ja luki siitä filosofian maisteri ja nauroi, että tämähän on ihan päivänselvää kieltä. Totta, maisteri ja maîtrise, niissähän on vain kirjaimet hieman eri järjestyksessä. Huokaisin helpotuksesta. Ehkäpä tämä nuorempi sukupolvi osaa suhtautua asioihin rennommin ja oikoa hieman byrokratian koukeroita, joista tämä maa on niin tunnettu. Minuakin nauratti ja sen tuloksena opiskelijakorttiini tulikin varsin iloinen valokuva. Tasokoe oli yllättävän hankala, mutta kun kävi ilmi, että olen kieltenopettaja ja erittäin motivoitunut sellainen, minut luvattiin pistää vaativaan ryhmään. Hyvä! 

Ensimmäinen viikko koitti ja olin valtavan innoissani ryhmästäni, joka on todella kansainvälinen. Brasilia, Venezuela, USA, Kanada, Kiina, Saksa, Englanti, Italia ja kaikki meidän naapurimaamme ovat edustettuina. Suomea edustan vain minä. Opettajaksi saimme Sorbonnen nuorimman, vasta 24-vuotiaan Monsieur M:n, joka on toiminut opettajana jo peräti 4 vuotta. Jonkin sortin ihmelapsi siis. Opettajamme rakastaa kielioppia, mikä sopii minulle hyvin. Tosin opimme asioita, joita ei suurin osa ranskalaisistakaan osaa. Menenkin aina hämilleni, kun bongaan ranskalaisten teksti- tai sähköpostiviesteistä kielioppivirheitä. Opettajamme haluaa että opimme la langue soutenue, huoliteltua kieltä. No, kyllähän sitä käytännön puhekieltä oppii sitten kaupungilla, harrastuksissa ja tv:stä.

Melko varhaisessa vaiheessa ryhmämme Cambridge & Oxford -osasto sai päähänsä, että opiskelutempoa pitää nostaa. Siitähän opettajamme riemastui. Koetta alkoi pukata joka perjantaille, ainekirjoitusta, romaanin lukua jne. Siihen kun päälle vielä teatterikerhon vuorosanojen opettelut lauantaiksi, aloin aina loppuviikosta olla jo stressin partaalla ja mietin, että eihän tämän näin pitänyt mennä, minähän olen vuorotteluvapaalla! Ranskassa oppitunti kestää 60 min Suomen 45 min sijaan, ja kun alkuun tunteja oli 18 per viikko, tarkoitti se Suomen laskutavan mukaan 24 oppituntia. Nyt tuntimäärä on kuitenkin hieman pienentynyt ja tahti tasaantunut. Nautin kovasti oppitunneista ja yleensäkin siitä, että tapaan opiskelukavereitani. Kokeet ovat vielä toistaiseksi menneet yli odotusten ja koen oppineeni paljon uutta. Toki vanhan kertaustakin on jossain määrin tullut, mutta se on ollut myös todella tarpeen. Ryhmämme on niin vahva, että jos kokeesta saa alle excellent'in, on jo pudonnut alle keskitason. Erityisesti pidän taidehistorian ja kirjallisuuden luennoista. Luennoitsijat ovat loistavia tarinankertojia, ja luennot päättyvät lähes poikkeuksetta aplodeihin. 

Paras opiskelukaverini on ehdottomasti kiinalainen Zhong Wen, jonka vieressä istun melkein aina oppitunneilla. Meitä yhdistää mm. vaihtoehtopedagogiikat. Zhong on Montessorikoulun opettaja ja minä Steinerkoulun. Zhong oli ihan myyty kuullessaan ”suuntautumisestani” ja olenkin jo saanut kutsun hänen ystävältään vierailulle Shanghain Steinerkouluun. Zhong on naimisissa pariisilaisen Georgesin kanssa ja heillä on kaksi lasta. Olen todella iloinen uudesta ystävästäni. Ylipäätänsäkin on hienoa tutustua ihmisiin ympäri maailmaa ja huomata, etteivät he ole niin kovin erilaisia. Ainoa "kulturkrock" onkin tapahtunut hieman yllättäin ruotsalaisen kurssikaverini kanssa. Jos en olisi osannut ruotsia, olisin säästynyt tältäkin hämmentävältä kokemukselta. Jatkossa avaan suuni ainoastaan ranskan kielellä.

Sorbonnen lähihistoriassa on tapahtunut hurjempiakin juttuja. Meillä oli muutaman päivän ajan sijainen, joka kertoi varsin makaaberin tarinan. Hänellä oli vuosia sitten ollut aivan samantyyppinen ryhmä, niinkuin mekin olemme. Ryhmän japanilainen poika ja hollantilainen tyttö olivat ihastuneet ja alkaneet tapailla toisiansa. Pian umpirakastuneelle japanilaiselle valkeni, että hän haluaa syödä tämän hyvin sievän tytön. Ja niinpä hän kutsui tytön luokseen keskustelemaan runoudesta, tappoi ja söi hänet! Japanilainen todettiin myöhemmin syyntakeettomaksi ja  hän on toiminut sittemmin ruokakriitikkona. Sijaisemme selitti, että onhan se tavallaan ymmärrettävää, että jos jotakin rakastaa, hänet haluaa syödä. Mutta korjasi kiireesti, ettei missään nimessä halua puolustella japanilaisen tekoa. Olimme kaikki aivan shokissa lähtiessämme viikonlopun viettoon ja Sorbonnen kannibaali kummittelee mielessäni edelleenkin.

Sorbonnen upea päärakennus sijaitsee latinaiskorttelissa 5. kaupunginosassa, lähellä Pantheonin kirkkoa. Aivan Sorbonnen kulmilla on myös Suomen kulttuurikeskus. Meidän luokkahuoneemme sijaitsi alun perin kuitenkin rue Raspail'lla, 6. kaupunginosassa ja 6. kerroksessa, jonne oli melkoinen kapuaminen (134 porrasta). Olimme aina kukin kovin läkähdyksissämme tunnin alkaessa, mutta vaivannäön palkitsi upea näköala yli kaupungin. Ikkunasta näkyi sekä nykyinen maamerkkini Eiffel että vanhat kotikulmani Sacre Coeurin vieressä.  Sittemmin meidät on siirretty rue Saint Jacques'ille ihan katutasoon insinöörikoulun tiloihin. Hyvästi siis päivän kuntotreeni ja haaveet kiinteämmästä pepusta! Kun vielä samoihin aikoihin muutin Montmartrelta pois, menetin myös Abbesses'in metroportaat (182 porrasta) ja kapuamisen 4. kerrokseen (67 porrasta). Täytynee keksiä jokin muu urheilulaji.

Nyt opinnot ovat jo yli puolen välin ja pian alkaa valmistautuminen loppukokeisiin. Kirjallinen koe kestää 3 h ja sitten on vielä 20 min suullinen koe. Lisäksi sekä taidehistorian, kirjallisuuden että frankofonian kursseista on tunnin tentti kustakin. Kuulostaa siis melkein ylioppilaskirjoituksilta! Ja seremoniat ovatkin sitten sen mukaiset. Diplomien jako tapahtuu tämän maineikkaan yliopiston vanhassa amfiteatterissa 1700-luvulta peräisin olevan tradition mukaan. Diplomi otetaan vastaan pukeutuneena siniseen toogaan, kaulukseen ja hattuun. Siitä tulee varmasti unohtumaton kokemus.