Eiffelistä itään

Eiffelistä itään

sunnuntai 24. huhtikuuta 2011

Kevätretki Loiren laaksoon

Ranskassa koulujen pääsiäisloma kestää peräti ruhtinaalliset kaksi viikkoa. Vietin sen pääasiassa ystävieni ja sukulaisteni kanssa kaupunkia kierrellen. Toisella viikolla pääsin viimeinkin karistamaan Pariisin pölyt päältäni (ja pölyistä täällä tosiaan onkin!) ja suuntaamaan kulkuni kohti niin kaunista Ranskan maaseutua.

Vuokrasimme ystäväni kanssa auton kolmeksi vuorokaudeksi määränpäänä Loiren laakso ja sen lukuisat linnat. Ajoimme ensin moottoritietä Orléansiin, jonka keskustassa kävimme katsomassa Jeanne d'Arcin patsasta. Orléansista siirryimme pienemmille teille. Ensimmäinen kohteemme oli Chambordin linna.

Château Royal de Chambord on suurin ja kuuluisin Loiren laakson linnoista. Helteisenä päivänä tämä renessanssilinna oli miellyttävän viileä ja 282 takkansa ansiosta se tuoksui savulle. Frans I rakennutti sen aikoinaan metsästyslinnakseen.

Château de Chambord.


Näkymä linnan kappelin ikkunasta.


Chambordista ajoimme Amboiseen, jossa poikkesimme kahvilla. Illalla, noin kahdeksan maissa saavuimme majapaikkaamme La Promenadeen, joka sijaitsee Bourgueil'in kylässä Toursin ja Angersin välimaastossa. Puutarha oli täynnä ihmisiä illastamassa pöytien ääressä. Sisällä soi vanha jazz ja tunnelma oli oikein miellyttävä. Meilläkin oli jo nälkä, joten päätimme kokeilla talon antimia. Ensi töiksi meitä pyydettiin viinikellariin valitsemaan itse viinipullomme. Otimme paikallista bourguielilaista punaviiniä, joka olikin erittäin onnistunut valinta. Pian eteemme kannettiin lajitelma erilaisia juustoja, makkaroita ja pateita, kana- ja kampasimpukka-vartaita, suolainen piirakka ja jälkiruuaksi vielä runsaalla calvadoksella liekitetty omenapiirakka. Nuorella kokilla oli hieman epäonnea, sillä ohuesta pohjasta johtuen jokunen piirakka paloi ja saimme hieman palaneen käryä sieraimiimme. Ruoka oli originelliä, mutta ihan maukasta ja sitä oli paljon! Söimme hyvällä ruokahalulla. Myös piharakennuksessa sijaitseva huoneemme oli oikein tunnelmallinen. 
Majapaikkamme viinikellaria Bourgueilissa.
Erinomaista paikallista punaviiniä.


Toisena retkipäivänä suuntasimme kohti Ussén linnaa. Söimme ensiksi croque monsieur't ja sandwichit Bourgueilin kylän kuppilassa. Ajoimme sitten Chinoniin, joka on Bourgueilin ohella tunnettu punaviineistään. Se osoittautui erittäin viehättäväksi pikkukaupungiksi, jossa olisi voinut viettää enemmänkin aikaa. 


Loire-joki ja yksinäinen venonen.
Hiljainen Chinon.
Viinitila Chinonissa.


Château d'Ussé tunnetaan myös Prinsessa Ruususen linnana (Château de la Belle au Bois Dormant).Se oli hyvin kauniisti sisustettu ja huoneisiin oli sijoitettu nukkeja puettuina aikakautensa hienoihin vaatteisiin. Yhdessä linnan torneista oli sadun hahmoja aina prinsessasta pahaan haltiattareen. Linnassa pääsi tutustumaan myös ullakkoon, vankityrmään ja viinikellariin.
Château d'Ussé.
Linnan väkeä.
Kantotuoli.
Linnan ruokasali.
Vuode kuninkaan huoneessa.


Linnan vierustalla oli melkoinen viidakko.
Luolasta löytyi viinipulloja
mutta tynnyrit olivat tyhjiä.


Ussén jälkeen Villandryn linna osui sopivasti reitillemme, joten päätimme poiketa katsomassa sen puutarhaa. Puutarha koostuu seitsemästä osasta: koristepuutarha, metsä, vesipuutarha, aurinkopuutarha, labyrintti, yrttitarha ja vihannespuutarha. Se oli kokonaisuudessaan vaikuttava vaikkei vuodenajasta johtuen ollutkaan vielä ihan kukkeimmillaan.


Villandryn linnan puutarhaa.

Taustalla häämöttää Villandryn linna.
Villandrystä eteenpäin tie seurasi joen vartta ja maisemat olivat retken kauneimmat. Ajoimme illalliselle Tours'iin, joka kaupunkina ei nopeasti katsottuna ollut kovin erikoinen. Paikasta jäi kuitenkin mieleen upea kaupungintalo ja rautatieasema sekä erinomainen café gourmand.




Mukavan päivän kruunasi muutama lasillinen bretagnelaista luomusiideriä jota parempaa tuskin voi olla enää olemassa! Lähtöaamuna söimme aamiaisen majapaikkamme kahvilan puutarhassa. Aamiainen oli perinteinen yksinkertainen ranskalainen aamiainen: kahvia, tuoremehua ja vaaleaa leipää voin ja hillojen kera. Talon henkilökunta oli todella ystävällistä. Tänne olisi kiva palata joskus uudestaankin.

Aamiainen idyllisessä majapaikassamme.Viikunahillo oli hyvää!
Viimeinen linnakohteemme oli Château de Chenonceau, jossa on erityistä se, että se on osittain rakennettu veden päälle. Sitä kutsutaan myös naisten linnaksi, sillä siellä ovat vaikuttaneet mm. Ranskan kuningatar Katariina de' Medici ja kuninkaan rakastajatar Diane de Poitiers. Pääsiäisviikon kunniaksi linnaa oli koristeltu useilla taidokkailla kukka-asetelmilla.


Château de Chenonceau.
La Tour des Marques.
Linnan piharakennuksia.
Linnan puutarhaa.
Pääsiäisasetelmat linnan kappelin alttarilla.
Hyvinvarusteltu linnan keittiö.
Joen yli menevä la Galerie sisäpuolelta.
Kun Chenonceaun linna oli koluttu, suuntasimme Blois'n kaupunkiin. Se on todella viehättävä hyvin säilynyt vanha kaupunki ja varsin kelpo paikka myös ostoksille. Löysin viimein sopivat ballerinat itselleni. Viimeinen pysähdyspaikkamme oli Chartres, jossa on aivan upea katedraali, pyhiinvaeltajien suosima Cathedrale Notre Dame de Chartres.

Rypsiä silmänkantamattomiin välillä Chartres - Pariisi.
Perjantai-iltana noin yhdeksän aikaan palautimme auton naarmuitta Europcarin autotalliin Air Francen rakennuksen alle. Pariisin sisääntulo onnistui lähes täydellisesti, Eiffel-tornin näyttäessä suuntaa. Ajoimme pitkin Seinen oikeaa rantaa ja ylitimme sen Pont Alexandrella. Käännyimme vasemmalle, koukkasimme Assemblée Nationalen kautta, mutta koska tie olikin yksisuuntainen, jouduimme tekemään pienen lenkin.


Mitä liikenteeseen tulee, on Ranska tietullien ja liikenneympyröitten luvattu maa. Tienviitat tulevat vastaan yllättäin ja juuri kun on lukenut viitan, pitäisi jo kääntyä. Nopea reaktiokyky on enemmän kuin tarpeen! Tyypillistä on myös se, että viitoitus välillä päättyy hetkeksi ja pitää vain arvailla mihin suuntaan tulee jatkaa. Meidän autossamme ei ollut navigaattoria, mutta kartan avulla pärjäsimme onneksi ilman suurempia harharetkiä.  


Suuret kiitokset chauffeurilleni!

2 kommenttia:

  1. Nämä ruokakuvaukset palauttivat ihan Viisikko-kirjojen tunnelmiin joskus muinaishistoriassa :-). Olisi kiva retkeillä tuolla esi-isieni mailla, ehkä joskus... Ihania kuvia, et ostanut turhaan kameraasi!

    VastaaPoista
  2. Aivan ihanalta reissulta kuulostaa ja näyttää!!!! Ihania maisemia ja herkkuja. Nam.

    VastaaPoista