Eiffelistä itään

Eiffelistä itään

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

La vie en rose... vai onko sittenkään?


Nyt on kulunut noin neljä kuukautta siitä kun muutin Pariisiin. Ensimmäiset kolme kuukautta nautin olostani suunnattomasti. Ihmettelin toisinaan, miten voinkaan tuntea oloni täällä niin kotoisaksi. Selitin sitä itselleni sillä, että olen jo kerran elänyt yhdeksän kuukautta Ranskassa ja kokenut "kulttuurishokin" silloin. Neljännellä kuukaudella ei kuitenkaan eletä enää mitään alkuhuumaa; kun ilmat viilenevät ja taivaalta sataa märkiä rättejä, alkavat jotkut asiat vaan ottaa päähän. Myös pieni koti-ikävän poteminenkin lienee ihan luonnollinen asia. Tässä joitakin pieniä arjen kiusoja ja vähän isompiakin ärsytyksen aiheita.


1. Sisäänpäin aukeavat ovet
Täällä ovet aukeavat jostain syystä sisäänpäin. Tällainen ovi on kuitenkin pienissä tiloissa todella hankala. Varsinkin kun olkapäältä roikkuu iso käsilaukku, saa toisinaan todella survoa itseään ulos. Entäpä jos on kiire ja vaikkapa tulipalo uhkaa? Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämä ovien suunta perustellaan? Kyseisissä ovissa ei ole muuta hyvää kuin se, että jos on unohtanut lukita yleisen vessanoven tai sen lukko on rikki ei kukaan voi räväyttää sitä vahingossa auki vaan sen voi itse työntää nopeasti takaisin kiinni. Myös valokatkaisimien ”suunta” on päinvastainen kuin Suomessa. Tämä ei kuitenkaan ole niin kiusallista, että ansaitsisi oman kappaleen. 

2. Tiskiharjattomuus
Sienellä tiskattaessa joutuu käden työntämään kuumaan veteen. Pehmeällä sienellä ei saa myöskään jynssättyä kattilan pohjia yhtä tehokkaasti kuin harjalla. Tiskiharjoja saa täältä vain sisustuskaupoista kuviollisena ja hyvin tyyriiseen hintaan. Suomeen on tehty tiskiharjatilaus ja ystäväni tuo sellaisen minulle jo keskiviikkona! Voi sitä tiskaamisen riemua!

3. Patonki
Ei sovi yksineläjälle. Pitkä kuin mikä ja tuoreena niin hyvää, että tulee helposti syötyä kaikki kerralla, kolmannes usein jo matkalla boulangeriesta kotiin. Sen jälkeen onkin sellainen olo kuin patonki olisi tungettu kokonaisena kurkusta alas. Tästä johtuen, en ole koko 4 kk:n aikana ostanut kuin neljä patonkia! Ystäväni vihjaisi, että voisin ostaa myös demi-baguetten. Silti, ei ole ruisleivän voittanutta ja sekin onkin hyvin mieluinen ja odotettu tuliainen Suomesta.

4. Liikkumisen sietämätön hitaus
Jos käy ystävän luona periferian puolella, matkaan voi tuhrautua peräti 1,5 h per suunta, vaikka linnuntietä matka ei olisi kilometreissä kuin noin 15 km ja Google Mapsin reittiohjeiden mukaan vain 20 min henkilöautolla ajettuna. Ilman henkilöautoa tuota ”20 min” matkaa tehdään niin metrolla, tramilla kuin RER-junalla. Vastaa ajallisesti junamatkaa Porista Tampereelle (100 km, kesto 1h 30 min). Ja auta armias, jos juuri "retkipäivälle" osuu mielenosoitus, lakko tai "pahin lumimyräkkä 20 vuoteen". Sana "perturbation" eli häiriö, on tullut valitettavan tutuksi näiden kuukausien aikana. Kannattaa siis aina ottaa jotain lukemista mukaan. Pariisilaiset harvoin istuvat toimettomina, ainakaan metrossa, vaan heillä on yleensä kirja, sanomalehti, näytelmä, partituuri ym. työn alla. Mutta ei saa valita mitään liian mielenkiintoista, sillä silloin on vaara, että ajaa huomaamatta määräasemansa ohi ja löytää itsensä päätepysäkiltä periferiasta ja se tarkoittaa taas lisää matkustamista ja lisää ajan kulumista. Nim. Kokemusta on. Suuntakin oli väärä.. 

5. Ekologisuus (tai pikemminkin sen puute)
Kun on Suomessa tottunut lajittelemaan niin bio-, energia-, lasi- ja metallijätteen, unohtamatta tietenkään paperia ja pahvia, tuntuu suorastaan rikolliselta pistää kaikki edellämainittu samaan roskikseen. Montmartren asunnossa oli sentään lasinkeräys, mutta täällä ”hienostoalueella” ei lajitella mitään! Ranskalaiset eivät todellakaan ole kovin ”ecolo(gique)”, tässä on heillä paljon vielä opittavaa. Maito myydään muovipulloissa, kananmunat muovirasioissa ja ihmiset kantavat selkä vääränä Eviania ja Vitteliä kaupasta kotiin, vaikka hanasta tulee ihan kelpo juomavettä. Olen tosin kuullut huhuja, että jätteet lajiteltaisiin kaatopaikalla. Jos tuo on totta, niin voimia kovasti niille, jotka ovat moisen ammatin valinneet! Sopii kyllä kuvaan, sillä ranskalaisilla on tapana tehdä asiat usein hieman "mutkan kautta". Luomukauppoja ja erilaisia bio-tuotteita täältä kuitenkin löytyy vaikka kuinka ja Pariisissa on peräti kolmet luomumarkkinat viikossa.

6. Pariisilaiset
Kirjakaupassa silmiini osui heti alkumetreillä Caroline Rochet'n kirja ”Comment (ne pas) devenir Parisien” eli suomeksi "Kuinka tulla (tai ei tulla) pariisilaiseksi", jota en tietenkään voinut olla ostamatta. Kirja on hauskasti kirjoitettu, viihdyttävää luettavaa ja siitä saa hyviä vinkkejä. Mutta se kuva, minkä se pariisilaisista antaa, ei ole erityisen mairitteleva. Kirjan mukaan pariisilaiset ovat snobeja, teeskenteleviä, liioittelevia, egoistisia, stressaantuneita.. Kuka nyt sellaiseksi haluaisi tulla? Toki he ovat myös dynaamisia, uteliaita, kultturellejä, sosiaalisia ja kekseliäitä. Ja ennen kaikkea CHIC. Mutta silti. Pariisilaisten kanssa on myös lähes mahdoton ystävystyä. Oman empiirisen tutkimukseni lisäksi tämän masentavan tosiasian vahvistaa toinen ”oppikirjani” eli Olivier Magnyn uunituore pariisilaisopas ”Dessine-moi un Parisien", jonka mukaan pariisilaiset ovat hankkineet ystävänsä jo 23-vuoden ikään mennessä. Tämä tarkoittaa, että jos sitä vanhempi ihminen haluaa pariisilaisia ystäviä, ainoa mahdollisuus on alkaa seurustella vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön kanssa ja yrittää soluttautua hänen 23 ikävuoteen mennessä hankkimaansa ystäväpiiriin. C'est compliqué! Paikallisten kanssa ystävystyminen on tosin ongelmallista muuallakin. On ihan yleistä, että ulkomaalaiset ovat ulkomailla keskenään ja meitä ulkomaalaisiahan täällä Pariisissa riittää!


5 kommenttia:

  1. Hienoa Tanja! Mukava kuulla (ei tietenkään sinun kannaltasi!!) välillä niitä ikäviäkin asioita Pariisista, ettei kaikki olekaan niin ruusuista kuin matkaoppaissa annetaan ymmärtää. Surullista kaikkien kannalta (varsinkin pariisilaisten itsensä), jos tuo on totta, ettei 23 vuoden jälkeen haluta enää uusia ystäviä. Entä jos sattuu olemaan naimisissa tai muuten varattu? Tsemppiä sulle sinne sulautumiseen ja ihan varmasti elo on vielä sitä ruusuillakin tanssimista! Ei se täällä Suomessakaan sitä jatkuvasti voi olla :D

    VastaaPoista
  2. Jee, mulla on nyt sitten kaksi valokatkaisijaa asennettuna "pariisilaisittain" : ) Ehkö en teekään valitusta sähkömiehelle, joka mun mielestä asensi ne väärinpäin....

    Kirjoitatko seuraavaksi Top 6-listan Pariisin parhaista puolista? : )

    Terkkuja täältä Grönlannista..eikun Larusta. t.Mimmis

    VastaaPoista
  3. Hei Tanja! Tuo roskienlajittelu (siis sen puute) on minullekin tuttu kokemus ja vaikea sellainen. Seattlessa ajattelu oli hyvin "vihreää", jonka jalkeen on ollut erityisen vaikeaa totutella tänne Meksikoon. Kaikki samaan roskikseen (paitsi tölkit). Kuulemma niita siellä kaatopaikalla joku tosiaan lajittelee, mutta tiedä häntä...omasta kotikompostista haaveillen...

    Mirva

    VastaaPoista
  4. Pariisi on niin suuri kaupunki, että sinne mahtuu helposti kuusi miinusmerkkistä asiaa. Erkki luulee että niitä on enemmänkin. Jos taas asiaa kysytään Pariisin toiseksi tyylikkäämmältä leidiltä, Helena Petäistöltä, niin hänen mielestään kaikki on ihanaa. Mitä mieltä Tanja mahtaa olla Pariisin talvesta? Vetääkö vertoja Iisalmen vastaavalle? Tai Porin? Ekin kokemuspohja ranskalaisuudesta rajoittuu Renaultiin. Suomessa sokeat tekevät harjoja, Ranskassa autojen sähköjärjestelmiä. Allekirjoittaneelle meinasi myös mennä croissantti väärään kurkkuun, kun selvisi miten paljon ydinvoimala Eurajoki 3 (made in France) on myöhässä ja miten suuret ovat tappiot tässä vaiheessa.

    -Eki-

    VastaaPoista
  5. Jee, liikennekin on oma lukunsa!Oletko ollut maaseudulla?Vastaasi tulee liikenneympyrä, jossa jouku voi ajaa sinua vastaan ja sitten voi lukea vielä kaiken kukkuraksi "toutes les directions" Lillestä löytyi tällainen kokemus 90-luvulla!Olimme todella menossa kaikkiin suuntiin, eksyimme pahasti.

    VastaaPoista