Irtiottoja Pariisista osa 1

En muista milloin viimeksi olisin pysynyt paikoillani peräti neljä ja puoli kuukautta samassa kaupungissa. Pariisissa on kuitenkin niin paljon näkemistä ja tekemistä, ettei kerta kaikkiaan ole ollut mitään tarvetta käydä Versailles'ta pidemmällä, ja sekin käsittääkseni lasketaan Suur-Pariisiin. Joskus on kuitenkin hyvä karistaa hetkeksi suurkaupungin pölyt ja kurkistaa mitä Pariisin ulkopuolella tapahtuu. Kuten: Onko siellä oikeasti lunta? 


BRUXELLES - WATERLOO


Ensimmäinen irtiottoni tapahtui vuoden vaihteen tienoilla kun ystäväni Sonja pyysi minua Brysseliin juhlistamaan uutta vuotta ystäviensä kanssa ennen Pariisin vierailuaan. Reissu meinasi kariutua heti kättelyssä, sillä viikon varoajalla menopaluu Paris-Bruxelles Thalys-luotijunalla maksaisi 180 euroa, vaikka matka kestää vain 1h 20 min/suunta. Junalippujen hinnat nousevat täällä mitä lähempänä matka on. Siispä aloin tutkia bussiyhteyksiä ja löysin Eurolinesin sivut. Menopaluu 45-50 euroa, kesto kolme ja puoli tuntia per suunta. Asia oli sillä selvä, etsin nettikahvilan, bookkasin matkat ja tulostin liput.


Pariisin kansainvälinen linja-autoasema Gare routière international Paris-Gallieni sijaitsee kaupungin itälaidalla Gallienissa. Sinne pääsee helposti metrolla. Kaikki oli hyvin selkeää. Lähtö kuitenkin myöhästyi 40 minuutilla, koska bussi oli bookattu liian täyteen ja "ylimääräisille" matkustajille piti löytää toinen bussi. Suomessa bussikuski ei lähtisi etsimään muutamalle väärinbookatulle ihmiselle oikeaa bussia ja jättäisi täyttä lastia odottelemaan. Suomessa ei myöskään pysähdytä yhden asiakkaan vuoksi pissalle ja päästetä samalla koko bussilastillista ulos kahville ja tupakalle kun ollaan jo reilusti aikataulusta jäljessä. Kuskimme oli selvästi aivan liian kiltti ja tuntui olevan useamman kerran pulassa kanssamme. Ihmettelin kyllä suuresti, miksi peräti ulkomaille suuntaavassa linja-autossa ei ole vessaa? 


Välillä Pariisi - Brysseli ei ollut mitään erityistä nähtävää. Lunta näkyi olevan paikoitellen ohut kerros pelloilla, mutta ei mitenkään merkittävästi. Aloin epäilemään, oliko media sittenkin paisutellut Ranskan lumitilannetta.


Brysselin Midi-aseman voi lisätä "kamalimmat asemat top 5" - listalle. Siellä ovat jo ainakin Pariisin Gare du Nord, josta ei selviä tirauttamatta pientä itkua sekä Chatelet'n metro/RER-asema, jossa saa kävellä kilometrejä pitkin liukumattoja aivan kuin olisi lentokentällä. Näitä paikkoja vältän viimeiseen asti! Midi on aivan yhtä järjetön asema. Ei siis ollut merkitystä, vaikka olimme lähes tunnin myöhässä. Se että ihmiset löytävät sieltä toisensa on mahdoton tehtävä.


Mutta ei tietenkään meille. Löysimme toisemme ja vietimme mukavan illan jouluisen tunnelmallisessa Brysselissä. Ihan sattumalta osuimme ensin Rue de Blaesille, joka oli täynnä antiikki- ja vintagekauppoja. Tällä kadulla eteneminen on hidasta, sillä melkein jokaiseen putiikkiin "on pakko" kurkata sisälle. Jos olisi rahaa ja kuorma-auto, olisi mukaan lähtenyt yhtä jos toista. Sonja olisi halunnut tuoda kokonaisen karusellin, minä puolestani ihastuin erääseen ruotsalaista alkuperää olevaan lipastoon, jota vieläkin kaiholla muistelen. Verrattuna esimerkiksi Marie Antoinetten aikaiseen hyvin koristeelliseen ja kauniiseen harppuun, jota ihastelin eräässä vanhojen soittimien kaupassa Marais'ssa, tämä lipasto olisi ollut suorastaan halpa. Silti se oli todella kallis. Pysyimme kerrankin tiukkana, emmekä sortuneet konkurssin aiheuttaviin heräteostoihin.

Rue de Blaes - vintagen ja antiikin ystäville.

Unelmieni lipasto ja muuta kivaa.

Kaiken koluamisen ja hypistelyn jälkeen saavuimme lopulta Grand Placelle, jossa oli meneillään aivan mieletön valoshow heijastettuna rakennusten seinille. Todella mystinen ja satumainen tunnelma, kertakaikkiaan upeaa! Brysseliä voi todellakin suositella viikonloppukohteeksi joulun aikaan. Ohitimme myös sen kaikkein kuuluisimman nähtävyyden eli Mannequin Pissin, joka oli luonnollisesti turistien piirittämä. Alla Sonjan nerokas vinkki valokuvaajalle: Jos et pääse riittävän lähelle kuvauskohdetta, "ryöstä" se edessä olevan turistin kameran näytöstä! 

Mannequin Piss turistin kamerassa.

Kävimme jonkun pikkukadun ravintolassa illallisella syömässä paellaa, vaikka Brysselissä pitäisi ilman muuta syödä "moules et frites" eli sinisimpukoita ranskalaisten kera. Ranskan perunathan ovat Belgiasta alunperin. Sen jälkeen poikkesimme kuitenkin belgialaisella kirsikkaolueella, joka oli mielestäni oikein hyvää, sillä se ei maistunut ollenkaan oluelle. Lopulta hyppäsimme junaan päämääränämme Waterloo.


Waterloo on pikkukaupunki n. 30 km päässä Brysselistä etelään. En tiennyt siitä etukäteen mitään muuta kuin sen että Napoleon antautui siellä kuten Abban euroviisukappaleessakin lauletaan. Ja tiedoksi, Waterloo ei ole englantia, vaan flaamia ja pitää lausua niinkuin kirjoitetaan. Siellä oli todellakin lunta ja kunnon lumipallokeli! Asuimme Sonjan suomalaisen ystäväperheen luona, joka oli miehen työn perässä muuttanut kahdeksi vuodeksi Belgiaan. He olivat olleet reissussa jotakuinkin yhtä kauan kuin minäkin, joten oli mielenkiintoista vaihtaa kokemuksia. Lumen lisäksi kodikkuutta toivat Pentikin kupit, Marimekon verhot ja Fazerin parhaat. Vietimme uuden vuoden vaihteen yhdessä, tilasimme Sushi-Shopista peräti 72 sushia, mikä oli minunlaiseni addiktin mielestä varsin oiva aate ja kerrankin sain syödä sushia niin paljon kuin vain jaksoin! Kuohuviinin ja shampanjan kera tietysti. Ja jälkiruokana luonnollisesti maailman parasta belgialaista suklaata. Oli mukavaa nauttia takkatulen lämmöstä ja hyvästä suomalaisesta seurasta. Valamani tina oli ilmiselvä Iso-Britannian kartta, joka enteili jo seuraavaa irtiottoani.

Kuntoilua ja campingia La Motte-Picquet'lla

Vuorotteluvapaalla pitää tehdä niitä asioita, joihin normaalisti ei ole (muka) aikaa. Olen laiska harrastamaan liikuntaa ja se on täällä Pariisissakin jäänyt olemattomiin; pelkästään kävelemiseen ja porrasnousuihin. Eli puhtaasti ns. hyötyliikuntaa. Joskus tulee tosin tehtyä Suomi-vieraan kanssa melkoinen "Tour de Paris", kun lyhyessä ajassa yrittää näyttää kaupunkia mahdollisimman paljon. Porrasnousujen ja muunkin kipuamisen jäätyä muutettuani pois Montmartren kukkulalta, alkoi kroppa pikku hiljaa huutaa liikuntaa. Niinpä päätin liittyä kuntoklubiin. Lähin kuntoklubi Fitness First löytyy vain yhden metronvälin päästä Avenue de la Motte-Picquet'lta 15.arrondissementin puolelta. Sinne pääsee kävelemällä kyseistä katua pitkin Sotilaskoulun École Militairen ja Eiffelin puiston eli Champ de Marsin (ylhäällä kuvassa) välistä.


Nykyään lähes kaikkiin kuntoklubeihin pitää sitoutua vähintään vuodeksi. Onneksi täältä löytyi myös lyhyempi pätkä: kolme kuukautta plus tammikuu ilmaiseksi. Tällainen lyhyempi sitoutuminen on tietysti suhteessa kalliimpi kuin pitempi, mutta tämä sopi minulle hyvin, sillä touko-kesäkuussa saatan hyvinkin liittyä Champ de Marsin shortsiasuisten lenkkeilijöiden joukkoon. Liittyessäni kuntoklubille minua palveli superiloinen ja ystävällinen nuori nainen nimeltä Raïssa. Hän kertoi, että jäsenyyteen kuuluu kolme tapaamista personal trainerin kanssa, kuntosalin ja cardiosalin käyttö ja eri ryhmätunneille osallistuminen. Ja mikä näin suomalaisittain tuntui hyvältä: sauna jonka lisäksi vielä turkkilainen versio hammam. Lisäksi sain aloituslahjaksi 2 reppua, paidan, 2 flip flop-tossut, pyyhkeen, 2 juomapulloa sekä kuulokkeet, jotta voin kuunnella TV:tä esim. crosstrainerillä treenatessani. Kivaa. Minä kun en kauheasti ollut urheiluvälineitä ajatellut pakatessani laukkujani elokuussa. Eikä siinä vielä kaikki: Klubin kahviossa saa juoda vapaasti kahvia ja teetä ja lukea lehtiä.


Ensimmäisessä personaltrainertapaamisessa minulla oli peräti kaksi nuorta miestä, Johann ja Fabrice ohjaamassa. Kävimme läpi crosstrainerin ym. laitteiden toimintaa. Toisella kerralla puolestaan yksi ohjaaja ja minä sekä 2 marokkolaista tyttöä. Fabrice piti ihan karmean kuntosalirääkin ilman hetkenkään lepotaukoa. Sen jälkeen joka paikkaa kolottikin useamman päivän. Sitten aloitin ryhmätunnit. Normaalisti en halua olla vapaa-ajallani sidottu aikatauluihin, mutta täällä homma toimii: etukäteen ei tarvitse ilmoittautua, vaan ennen tunnin alkua tulee kuulutus ja sinne voi mennä, jos siltä tuntuu. Olen aloittanut varovasti, sillä flunssa ei ole sataprosenttisesti vielä ohi. Olen käynyt venyttelyssä ja mind and body-tunnilla. Molemmat todella hyviä. Erityisesti pidän venyttelystä. "Inspirer profondément, expirer doucement.", Fabrice selittää kaiken perinpohjaisesti ja rauhallisesti. Aion myös jatkaa joskus Suomessa aloittamaani Pilatesta sekä ihan uutena lajina kokeilla joogaa.


Sauna on hieman merkillinen. Kun astuin sisään ensimmäisen kerran, ihmettelin missä on kiuas. Sitä ei ollut. Sen sijaan seinään oli kiinnitetty puinen kaukalo, johon piti laittaa vettä. Löylyjen puuttumisesta huolimatta kokemus oli miellyttävä ja saunan lauteilla oli ihana loikoilla pitkän tauon jälkeen. Minua nauratti, kun huomasin, että saunassa oli hälytysnappi! Seinältä löytyi myös tiimalasi, joka käännetään ympäri saunaan tullessa ja siitä voi sitten katsoa milloin on tullut saunottua riittävästi. Liika saunominen on kuulemma huonoksi terveydelle, selitti kanssasaunojani vakavalla äänellä. Kiitin tiedosta, enkä viitsinyt järkyttää häntä kertomalla suomalaisesta saunomiskulttuurista.


Kuntokeskukseen kävellessäni olin ihmetellyt jo tovin ison risteyksen kohdalla olevaa camping-meininkiä. Jo ennen joulua siinä oli yksi teltta, viime viikolla jo kolme. Eräänä aamuna huomasin, että siihen oli roudattu nojatuolit. Myös viinitarjoilu pelasi. Kummallista, ettei virkavalta puutu asiaan, mietin. Parin tunnin päästä paluumatkalla puolestaan ihmettelin, minne tämä leiri oli yhtäkkiä kadonnut. Huomasin, että vähän matkan päässä oli pari poliisia ja miehet, jotka olivat pakanneet tavaransa. Ehkä nojatuolit olivat jo liikaa! Naapurini kertoi, että kaupunki jakaa kodittomille telttoja, mutta ilmeisesti niitä ei ihan mihin sattuu saa pystyttää. Eniten minua on kuitenkin hätkähdyttänyt se, että täällä asutaan myös puhelinkopeissa.

Joulu Pariisissa

Päätin jo heti Ranskaan lähtiessäni, että tällä kertaa olen siellä myös joulun. Onneksi myös äitini päätti viettää joulunsa Pariisissa. Hän saapui aatonaattona ja oli viisi päivää. Tässä parhaita paloja joulunvietostamme.

Maailmanpyörä Concorden aukiolla.

RANSKALAISEN KEITTIÖN HERKKUJA...

Aloitimme joulun vieton menemällä aatonaattoillalliselle Helena Petäistön HS:ssa taannoin suosittelemaan "kanttiiniin" Claude Sainlouis'hin. Saint-Germain-des-Près:ssä rue du Dragonilla sijaitsevan ravintolan edessä on kyltti "Restaurant des presidents" ja sisältä löytyykin kaikkien Ranskan presidenttien kuvat. Seinillä on mustapohjainen ruusutapetti ja istuimet ovat punaista nahkaa. Olimme illan ensimmäiset asiakkaat, joten saimme todella hyvää palvelua ja huomiota osaksemme. Helenan innoittamana äitini päätti kokeilla "tête de veau'ta" eli vasikanpäätä. Minä puolestani otin varman päälle ja tilasin punajuuritartaria ja grillattua lammasta. Minun annokseni oli luonnollisesti lautasella, mutta äidin vasikanpää tuotiin soikeassa kuparikattilassa, josta löytyi kieltä, aivoja ja jotain kolmatta osaa. Poskea? Minä sain "makupaloja" kaikista noista kolmesta. Vasikanpää oli tarjolla kananmunakastikkeessa, jossa oli mukana kaprista. Maku oli mieto, ei yhtään hullumpaa. Aivoista tuli mieleen munakokkeli. Kieltä on syöty joskus kotonakin, mutta vasikan kieli on pehmeämpää kuin naudan. Äidistä kokemus oli mielenkiintoinen, mutta hän oli kuitenkin sitä mieltä, että yksi kerta saa riittää. 

NOTRE DAMEN JOULUYÖN MESSU


Notre Dame oli upean näköinen iltavalaistuksessa. Katedraalin edessä oli valtava joulukuusi sähkönsinisine koristeineen. Meitä oli neuvottu saapumaan paikalle hyvissä ajoin ja olimmekin siellä jo 1,5 h ennen messun alkamista. Olimme silti myöhässä, eikä silmiimme osunut enää yhtään vapaata paikkaa. Voi harmi, pitäisikö meidän töröttää puolitoista tuntia seisaalleen ensin odottaen messun alkua ja sitten toiset puolitoista tuntia messun ajan? Tunnelma oli kuitenkin niin vangitseva, ettei kotiin palaamista voinut edes ajatella. Menimme melko eteen seisomaan käytävälle. Yhdentoista aikaan alttarille asteli kuoro, jossa oli eri-ikäisiä lapsia ja nuoria aikuisia. Konsertti kesti tunnin ja kuoro lauloi hyvin kauniisti joululauluja harpun säestyksellä. Sitten meillä kävi tuuri: Noin 12. riviltä lähti yhtäkkiä nuoripari pois ja  pääsimme istumaan. Loistavat paikat! Kun ajattelee kirkon valtavaa kokoa, olimme todella edessä. Juuri ennen messun alkamista meille jaettiin ranskan ja englannin kieliset "ohjelmalehtiset", joissa oli tapahtumien kulku, tekstejä ja lauluja. Sen avulla oli helpompi seurata mukana. Messu alkoi Pariisin arkkipiispan johtamalla soihtukulkueella ja "Venite adoremus" - laululla. Pian kirkko täyttyi suitsukkeiden tuoksusta. Tämä oli toinen kerta molemmille kun olimme katolisessa messussa, mutta ensimmäinen jouluyönä ja tällaisissa puitteissa. Todella kokemisen arvoinen elämys.

Cathédrale Notre Dame de Paris.

NAAPURUUSSUHTEITA


Hyvät naapuruussuhteet ovat kullanarvoisia, myös Pariisissa. Minulla on seinänaapurina noin kahdeksankymppinen espanjatar Theresa. Hän meni aikoinaan naimisiin ranskalaisen Andrén kanssa ja on asunut Pariisissa jo 60-luvulta lähtien, suurimman osan ajasta juuri 7. arrondissementissä. Hän tuntee tältä alueelta kaikki ja kaikki tuntevat hänet. Esimerkiksi Brigitte Bardot'n numero löytyy hänen puhelimestaan, sillä Theresa harrastaa eläintensuojelua. Myös entinen oikeusministeri, nykyinen meppi ja alueemme pormestari Rachida Dati tervehtii Theresaa. Theresa pyytää minut silloin tällöin luokseen syömään jotain espanjalaista ja kertoo tarinoita mm. hurjasta lapsuudestaan Espanjan sisällissodan aikaan tai opiskelustaan Cordon Bleu-kokkikoulussa. Theresan mielestä Pariisi ei valitettavasti ole enää niin kuin ennen. Hänellä on voimakas Madridin aksentti, mutta koska olen joskus opiskellut hieman espanjaa, minun on helppo ymmärtää hänen ranskaansa. 

Bûchettes de Noêl.

Jouluaattona pyysimme Theresan viinilasilliselle ja jouluhalolle (tai oikeastaan "halkosille" = bûchette, sillä ostimme halon erillisinä leivoksina). Theresa toi mukanaan kolmea sorttia espanjalaisia makeita herkkuja ja illalla vielä Chorizo-makkaraa ja Serranon kinkkua. Joulupäivänä koputettiin taas ovelle ja Theresahan se siellä Mimosa-kimpun kanssa. Naapurin señora hemmottelee minut piloille! Theresan kautta meille tuli myös jännittävä kutsu. Vastapäisestä talosta famille de F. oli kuullut minusta ja halusi kutsua meidät Theresan kanssa shampanjalle joulupäivänä. Ei tullut mieleenkään kieltäytyä. Tupsahdimme siis keskelle ranskalaisen perheen joulunviettoa. Siellä meitä odotti vanha pari Madame ja Monsier de F, heidän kolme lastansa, vävypoika ja kaksi lastenlasta. Mikä valtava määrä poskisuudelmia! Nämä ihmiset olivat kyllä niin ystävällisiä, että minun täytyy muuttaa hieman käsityksiäni pariisilaisista. Juttua riitti ja shampanja edesauttoi ranskan kielen sujumista. Perhe puhui myös sujuvaa englantia, joten äitikin pystyi osallistumaan keskusteluun. Ihana kokemus! Toivottavasti näemme pian uudestaan.


MONET'N NÄYTTELY


Joululahjani äidille oli liput Claude Monet'n näyttelyyn. Tämä näyttely on ollut suuri menestys ja liput jouluksi pitikin varata jo lokakuun lopulla. Sain ne Tapaninpäivän illaksi klo 20.30. Niinpä hyppäsimme bussiin n:o 92 ja jäimme pois Champs-Élysées'llä. Olimme hyvissä ajoin liikkeellä, joten ehdimme ihastella Champs-Élysées'n jouluvaloja ja ostaa paahdettuja kastanjoita joulumarkkinoilta. Näyttely oli Grand Palais'sa, joka kuhisi porukkaa. Tauluja oli kerätty ympäri maailmaa ja niitä oli paljon. Monet olikin hyvin tuottelias ja eli peräti 86 vuotiaaksi. Normandia-aiheiset taulut toivat muistoja mieleen opiskeluajoiltani v. 1996-1997. Suurimman vaikutuksen tekivät mm. unikkotaulu "Les coquelicots à Argenteuil" ja tietenkin lumpeet "Les Nymphéas". Näyttely oli upea ja taulut uskomattoman kauniita. Kuuntelin selostukset puhelimen tapaisesta laitteesta. Paljon Monet'n tauluja on vielä Orangerie-museossa ja Musée de Marmottan'issa. Kun aiemmin kerroin ystävälleni, että olen menossa Monet'n näyttelyyn, hän kysyi, eikö yksi riitä? Taidan todellakin mennä vielä moneen Monet'n näyttelyyn! Kotiin kävelimme yli Pont Alexandren, joka on Pariisin kaunein silta. Se oli upea iltavaloissa ja koska kello oli 22, alkoi Eiffel-torni tuikkia. Satumaisen kaunista!

Champs-Élysées jouluvaloineen.

Joulu oli kaikenkaikkiaan hyvin erilainen kuin perinteinen joulumme on ollut. Se oli kuitenkin varsin onnistunut ja säätkin olivat pääasiassa suosiolliset. Vaikka Charles de Gaullen kentällä oli vallinnut kaaos koko joulun, pääsi äiti onnellisesti Helsinkiin vain pienellä viiveellä.

Olivier ja Amélie

Ostettuani digijärjestelmäkameran Fnacista, lempikaupastani, sain peräti kuusi 10 euron lahjakorttia. Niitä onkin ollut ilo käyttää. Olen ostanut neljä kirjaa, yhden levyn ranskalaista musiikkia (Air) ja maksanut osan Monet'n näyttelylipuista. Eräänä kertana kun ajattelin taas hemmotella itseäni lahjakorteillani, osui silmiini jo edellisessä blogissa mainitsemani Olivier Magnyn "Dessine-moi un parisien" eli "Piirrä minulle pariisilainen" - kirja. Se perustuu kirjailijan englanninkieliseen blogiin Stuff Parisians like ja koostuu noin 60 eri teemasta maan ja (Pariisin) taivaan välillä aina "putain"-sanan käytöstä pariisilaisten (ja minun) suosikkipuistoon Le Jardin de Luxembourgiin. Kirja on hauska ja myös visuaalisesti todella kivasti toteutettu. Jokainen kappale päättyy hyödylliseen neuvoon "conseil utile" ja kuinka puhutaan pariisilaisittain "parlez parisien". Kirja opettaa siis myös miten kuulostaa pariisilaiselta! Löysin Facebookista kirjan fanisivut ja liityin tietenkin jäseneksi. Pian sivuille ilmestyi kutsu Séance de dédicaces du livre - tilaisuuteen, jossa on mahdollisuus tavata kirjailija itse ja saada hänen omistuskirjoituksensa. Ilmoittauduin oitis. 

Olivier Magny on varsinaiselta ammatiltaan sommelier ja hän on juuri perustanut Ô Château-nimisen wine tasting-baarin, joten tilaisuus järjestettiin luonnollisesti siellä. Ô Château:ta ei ole helppo löytää vaikka sijainti on varsin keskeinen. Se sijaitsee Louvren lähistöllä, eräällä lyhyellä kadunpätkällä, jolta poiketaan sisäpihalle ja sieltä jatketaan syvälle kellariin. Menin rohkeasti sisään. Siellä oli tunnelmallista; isolla pöydällä oli viiniä, patonkia ja erilaisia juustoja tarjolla. Joku nainen tuli tervehtimään ja juttelemaan ja esitteli minut Olivierille. Paikassa oli kuitenkin hieman ryysistä, joten en päässyt heti juttelemaan Olivierin kanssa, vaan istuin pöydän ääreen herkuttelemaan viinillä ja juustoilla. Sain kuitenkin heti juttuseuraa. 

Lopulta pääsin antamaan kirjani Olivierille ja juttelimme tovin. Olivier kysyi olinko jo lukenut kirjan ja sanoin, että se on hieman masentava, viitaten edellisessä blogissa mainitsemaani seikkaan, ettei pariisilaisista enää tällä iällä voisi saada ystäviä. Ihmettelin myös hänen kirjassaan olevaa suomalaisvertaustaan ja hän paljasti, ettei oikeastaan tiedä Suomesta mitään. Lisäksi hän oli käyttänyt finnois sanaa finlandais sanan sijasta puhuessaan suomalaisesta henkilönä. Finnois tarkoittaa suomen kieltä ja Finlandais(e) henkilöä. Jännä, miten ranskalaisetkin sotkevat nämä sanat. Yleensä finnois sanaa ei tunneta, vaan kielestä puhutaan sanalla finlandais, eli aivan päinvastoin. Olivier vielä kysyi, olenko aivan varma asiasta. Hän aloittikin omistuskirjoituksessaan: "Tanjalle, joka on osannut lukea kirjan suuremmalla tarkkuudella kuin monikaan pariisilainen...." Minkäs opettaja luonteelleen voi?? Ja ehkä ne ovat sanoja, jotka ovat ranskalaisilla niin harvoin käytössä, etteivät ole oikein vakiintuneet. Näin pähkäilimme kollegani kanssa asiaa. Olivier kirjoitti myös, että Ô Château voisi olla paikka potentiaalisten uusien ystävien löytämiselle. Joka tapauksessa, tilaisuus oli oikein miellyttävä kokemus, sain jutella paljon ja Olivier osoittautui mukavaksi kaveriksi. Tulen ehdottomasti kokeilemaan wine tasting'iä, nyt kun tunnen tien tuohon viihtyisään luolaan.

Toinen uusi kirjailijatuttavuuteni on belgialainen Amélie Nothomb, joka on todella suosittu Ranskassa. Hänet oli kutsuttu luennoimaan joulukuun alussa Sorbonneen. Tilaisuus järjestettiin auditoriossa, joka oli lähes täynnä. Olin lukenut kirjallisuuden opettajamme suosittelemana Nothombin "Stupeur et tremblements" (suomennettu nimellä "Nöyrin palvelijanne"), josta Nothomb on saanut Ranskan Akatemian kirjallisuuspalkinnon. Tämä kirja kertoo kirjailijan työkokemuksista japanilaisessa suuryrityksessä. Aika hätkähdyttävää tietoa paikallisesta kulttuurista ja ne jotka ovat lukeneet blogiani aikaisemmin ymmärtänevät, miksi suhtaudun japanilaisiin nykyään hieman varauksella. Enkä myöskään uskaltautunut japanilaisen kotiruuan kurssille japanilaiseen kotiin, vaikka sushi onkin lempiherkkujani täällä. 

Mutta asiaan. Amélie Nothomb kertoi saavansa valtavan määrän postia lukijoiltaan ja hänen uusin kirjansa, "Une forme de vie" josta hän erityisesti oli tullut puhumaan, kertoo nimenomaan kirjeenvaihdosta, jota hän kävi erään ahmimishäiriöön sairastuneen ja siten sairaalloisesta liikalihavuudesta kärsivän Iranissa olevan amerikkalaissotilaan kanssa. Luin tämän kirjan päivää ennen tilaisuutta, jotta olisin perillä mistä puhutaan. Itse asiassa olen lukenut molemmat kirjat aina saman tien, joka kertoo, että nämä ovat helppolukuisia ja mukaansatempaavia, sillä normaalisti olen melko hidas lukija. Amélie Nothombin kirjat ovat yleensä omaelämänkerrallisia. Amélie oli värikäs persoona sulalla varustettuine silinterihattuineen. Tosin minulle esitettiin taas tämä iänikuinen kysymys: Tanja? Vous êtes Russe? Kuultuaan asian todellisen laidan hän kertoi poikenneensa Helsingissä jonkun kirjansa käännöksen merkeissä. Toivottavasti myös tämä uusin kirja käännetään suomen kielelle.

La vie en rose... vai onko sittenkään?

Nyt on kulunut noin neljä kuukautta siitä kun muutin Pariisiin. Ensimmäiset kolme kuukautta nautin olostani suunnattomasti. Ihmettelin toisinaan, miten voinkaan tuntea oloni täällä niin kotoisaksi. Selitin sitä itselleni sillä, että olen jo kerran elänyt yhdeksän kuukautta Ranskassa ja kokenut "kulttuurishokin" silloin. Neljännellä kuukaudella ei kuitenkaan eletä enää mitään alkuhuumaa; kun ilmat viilenevät ja taivaalta sataa märkiä rättejä, alkavat jotkut asiat vaan ottaa päähän. Myös pieni koti-ikävän poteminenkin lienee ihan luonnollinen asia. Tässä joitakin pieniä arjen kiusoja ja vähän isompiakin ärsytyksen aiheita.


1. Sisäänpäin aukeavat ovet

Täällä ovet aukeavat jostain syystä sisäänpäin. Tällainen ovi on kuitenkin pienissä tiloissa todella hankala. Varsinkin kun olkapäältä roikkuu iso käsilaukku, saa toisinaan todella survoa itseään ulos. Entäpä jos on kiire ja vaikkapa tulipalo uhkaa? Olisi mielenkiintoista tietää, miten tämä ovien suunta perustellaan? Kyseisissä ovissa ei ole muuta hyvää kuin se, että jos on unohtanut lukita yleisen vessanoven tai sen lukko on rikki ei kukaan voi räväyttää sitä vahingossa auki vaan sen voi itse työntää nopeasti takaisin kiinni. Myös valokatkaisimien ”suunta” on päinvastainen kuin Suomessa. Tämä ei kuitenkaan ole niin kiusallista, että ansaitsisi oman kappaleen. 

2. Tiskiharjattomuus

Sienellä tiskattaessa joutuu käden työntämään kuumaan veteen. Pehmeällä sienellä ei saa myöskään jynssättyä kattilan pohjia yhtä tehokkaasti kuin harjalla. Tiskiharjoja saa täältä vain sisustuskaupoista kuviollisena ja hyvin tyyriiseen hintaan. Suomeen on tehty tiskiharjatilaus ja ystäväni tuo sellaisen minulle jo keskiviikkona! Voi sitä tiskaamisen riemua!

3. Patonki

Ei sovi yksineläjälle. Pitkä kuin mikä ja tuoreena niin hyvää, että tulee helposti syötyä kaikki kerralla, kolmannes usein jo matkalla boulangeriesta kotiin. Sen jälkeen onkin sellainen olo kuin patonki olisi tungettu kokonaisena kurkusta alas. Tästä johtuen, en ole koko 4 kk:n aikana ostanut kuin neljä patonkia! Ystäväni vihjaisi, että voisin ostaa myös demi-baguetten. Silti, ei ole ruisleivän voittanutta ja sekin onkin hyvin mieluinen ja odotettu tuliainen Suomesta.

4. Liikkumisen sietämätön hitaus

Jos käy ystävän luona periferian puolella, matkaan voi tuhrautua peräti 1,5 h per suunta, vaikka linnuntietä matka ei olisi kilometreissä kuin noin 15 km ja Google Mapsin reittiohjeiden mukaan vain 20 min henkilöautolla ajettuna. Ilman henkilöautoa tuota ”20 min” matkaa tehdään niin metrolla, tramilla kuin RER-junalla. Vastaa ajallisesti junamatkaa Porista Tampereelle (100 km, kesto 1h 30 min). Ja auta armias, jos juuri "retkipäivälle" osuu mielenosoitus, lakko tai "pahin lumimyräkkä 20 vuoteen". Sana "perturbation" eli häiriö, on tullut valitettavan tutuksi näiden kuukausien aikana. Kannattaa siis aina ottaa jotain lukemista mukaan. Pariisilaiset harvoin istuvat toimettomina, ainakaan metrossa, vaan heillä on yleensä kirja, sanomalehti, näytelmä, partituuri ym. työn alla. Mutta ei saa valita mitään liian mielenkiintoista, sillä silloin on vaara, että ajaa huomaamatta määräasemansa ohi ja löytää itsensä päätepysäkiltä periferiasta ja se tarkoittaa taas lisää matkustamista ja lisää ajan kulumista. Nim. Kokemusta on. Suuntakin oli väärä.. 

5. Ekologisuus (tai pikemminkin sen puute)

Kun on Suomessa tottunut lajittelemaan niin bio-, energia-, lasi- ja metallijätteen, unohtamatta tietenkään paperia ja pahvia, tuntuu suorastaan rikolliselta pistää kaikki edellämainittu samaan roskikseen. Montmartren asunnossa oli sentään lasinkeräys, mutta täällä ”hienostoalueella” ei lajitella mitään! Ranskalaiset eivät todellakaan ole kovin ”ecolo(gique)”, tässä on heillä paljon vielä opittavaa. Maito myydään muovipulloissa, kananmunat muovirasioissa ja ihmiset kantavat selkä vääränä Eviania ja Vitteliä kaupasta kotiin, vaikka hanasta tulee ihan kelpo juomavettä. Olen tosin kuullut huhuja, että jätteet lajiteltaisiin kaatopaikalla. Jos tuo on totta, niin voimia kovasti niille, jotka ovat moisen ammatin valinneet! Sopii kyllä kuvaan, sillä ranskalaisilla on tapana tehdä asiat usein hieman "mutkan kautta". Luomukauppoja ja erilaisia bio-tuotteita täältä kuitenkin löytyy vaikka kuinka ja Pariisissa on peräti kolmet luomumarkkinat viikossa.

6. Pariisilaiset

Kirjakaupassa silmiini osui heti alkumetreillä Caroline Rochet'n kirja ”Comment (ne pas) devenir Parisien” eli suomeksi "Kuinka tulla (tai ei tulla) pariisilaiseksi", jota en tietenkään voinut olla ostamatta. Kirja on hauskasti kirjoitettu, viihdyttävää luettavaa ja siitä saa hyviä vinkkejä. Mutta se kuva, minkä se pariisilaisista antaa, ei ole erityisen mairitteleva. Kirjan mukaan pariisilaiset ovat snobeja, teeskenteleviä, liioittelevia, egoistisia, stressaantuneita.. Kuka nyt sellaiseksi haluaisi tulla? Toki he ovat myös dynaamisia, uteliaita, kultturellejä, sosiaalisia ja kekseliäitä. Ja ennen kaikkea CHIC. Mutta silti. Pariisilaisten kanssa on myös lähes mahdoton ystävystyä. Oman empiirisen tutkimukseni lisäksi tämän masentavan tosiasian vahvistaa toinen ”oppikirjani” eli Olivier Magnyn uunituore pariisilaisopas ”Dessine-moi un Parisien", jonka mukaan pariisilaiset ovat hankkineet ystävänsä jo 23-vuoden ikään mennessä. Tämä tarkoittaa, että jos sitä vanhempi ihminen haluaa pariisilaisia ystäviä, ainoa mahdollisuus on alkaa seurustella vastakkaista sukupuolta edustavan henkilön kanssa ja yrittää soluttautua hänen 23 ikävuoteen mennessä hankkimaansa ystäväpiiriin. C'est compliqué! Paikallisten kanssa ystävystyminen on tosin ongelmallista muuallakin. On ihan yleistä, että ulkomaalaiset ovat ulkomailla keskenään ja meitä ulkomaalaisiahan täällä Pariisissa riittää!

La magie de Noël

Boulevard Haussmannin suurissa tavarataloissa on jo joulu. Galeries Lafayetten jouluvalot ja näyteikkunat "Show Chaud Noël" ovat upeat. Teemana on tänä vuonna musikaalit kuten Hairspray, Cabaret, Mamma Mia jne. Lafayetten sisällä oleva joulukuusi on valtava! Sisätilojen kauneutta ihastellessa jää helposti kaikki myytävänä oleva tavara huomioimatta. Myös Au Printempsin ikkunat "Noël au Château" ovat satumaisen kauniit. Molemmissa on todellakin joulun taikaa ja jos täällä liikkuu joulun aikaan kannattaa ehdottomasti käydä niitä ihailemassa ja ihmettelemässä. Olin aivan haltioitunut ja tunsin itseni pikkutytöksi katsellessani ikkunoita. Maltoin kuitenkin mieleni, enkä mennyt ihan nenä ruutuun kiinni, lapsille tehdylle korokkeelle seisomaan. Tässä vain muutamia esimerkkejä. Joulupukkiin en ole kuitenkaan vielä törmännyt. Bussien kanssa sen sijaan on ollut muutamia läheltä piti -tilanteita. Upeat valot, kamera ja vilkas liikenne ovat vaarallinen yhdistelmä.

Kahvia, myllyjä ja unikkoja

Vaikka kahvi on minulle välttämätön elintarvike, kummassakaan Pariisin asunnossani ei ole ollut kahvinkeitintä. Edelliseltä pitempiaikaiselta, tosin jo 14 vuoden takaiselta Ranskan ajaltani minulle on jäänyt muistikuva, että suodatinkahvi olisi täällä melkoista myrkkyä. Silloin minulla oli kahvinkeitin, jossa oli ajastin. Opiskelijakämppäni oli niin kylmä, että minun piti juoda aamukahvit peiton alla lämmetäkseni, jotta pystyin kömpimään sängystä ylös. Kahvinkeittimen porinaan oli kyllä miellyttävää herätä. Montmartrella olin täysin kahviloitten armoilla; täällä minulla on sentään liesi, jolla keittää vettä pikakahvia varten. Tosin sekään ei ole niin yksinkertaista kuin miltä kuulostaa. Olin jo tovin kärsinyt lievästä päänsärystä. Syy selvisi suomalaisen ystäväperheen vieraillessa luonani. Olin ostanut kofeiinitonta kahvia. Onko olemassa enää turhempaa litkua?! Vastedes luen erittäin tarkkaan, mitä purkin kyljessä lukee.Tämä on jo toinen kerta kun sorrun huolimattomuuteen. Ensimmäisillä viikolla söin pullaa paahtoleipänä. No, olihan se makeaa ja hyvää!

Pariisin kahviloissa istutaan terasseilla ainakin vielä marraskuussa, kiitos lämpölamppujen ja kohtuullisen leudon sään. Esimerkiksi Cafe des Officiersissa, jossa usein kirjoitan blogiani, en ole vielä kertaakaan käynyt sisällä. Terassi on melko iso, joten sinne voi hyvinkin jäädä useammaksi tunniksi kirjoittelemaan ja samalla on kiva seurata katuvilinää. Eikä minun enää tarvitse aina edes sanoa mitä haluan, sillä osa tarjoilijoista tietää sen jo. Se on Café Noisette, eli espressoa kerman kera tai joissakin paikoissa espresso + pieni kannullinen maitoa. Kaikilla on täällä varmasti suosikkikahvilansa, niin minullakin: Cafe des 2 Moulins ja Coquelicot.

Cafe des 2 Moulins on tietenkin jokaiselle Amélie-elokuvan ystävälle must. Se sijaitsee rue Lépicillä, Montmartrella, kuinkas muuten. Moulin Rouge on hyvä maamerkki ja siitä vaan mäkeä ylös vasenta laitaa, niin on tuossa tuokiossa paikalla. Nimi tulee tietenkin kahdesta lähellä sijaitsevasta myllystä ”Mullin Ruususta” ja Moulin de la Galettesta, joista jälkimmäinen on myös suosikkiravintoloitteni joukossa. Cafe des 2 Moulins on joka tapauksessa, ilman Amélietakin, todella viehättävä ja vierailun arvoinen. Se on tyyliltään 50-lukua. Sieltä löytyy tietenkin pakollista elokuvarompetta kuten puutarhatonttu (tosin ei sama kuin elokuvan), muutama kuva Ameliesta ja toiletin eteisen lasikaapista myös Amelien yöpöydän lamppu ja polaroid-kuvia isän puutarhatontusta maailman matkaltaan poseeraamassa eri monumenttien edustalla. Kahvila tuntuu ehkä hieman pienemmältä kuin miltä se elokuvassa vaikuttaa. Myöskään siellä ei ole ”tabac” - osastoa, joka lienee lähtenyt sieltä uuden tupakkalain myötä. Elokuvastahan alkaa olla jo 10 vuotta aikaa. Siitä huolimatta Amelien suosio ei ole selvästikään vielä hiipunut, vaan turistit käyvät edelleen siellä halailemassa tonttua ja ottamassa valokuvia. Erityisesti suosittelen Café Amarettoa. Toimii hyvin ”jälkiruokana”.

                                   Julie &Jean shampanjalla ja Amarettokahvilla.

Coquelicot ei ole pelkästään kahvila, vaan myös bistro, boulangerie ja pâtisserie. Se sijaitsee Place des Abbessessilla, aivan Abbessessin metroaseman lähellä. Coquelicot on mainio aamiais- tai brunssipaikka. Ranskalainen aamiainen ei tietenkään vedä vertoja skandinaaviselle, mutta Coquelicot'n viehättävässä miljöössä maistuvat patonki ja brioche hillojen ja juuri puristetun tuoremehun kera. Kahviksi ehdottomasti bol de cafe eli iso kulhollinen kahvia. Kaikki on koristeltu nimensämukaisesti unikoilla. Paikka on hieman ahdas, sillä se on yleensä aina täynnä. Tästä johtuu, että palvelu on välillä hidasta, joten sinne kannattaa tulla kiireettömästi. Yläkerran ikkunapöydän ääressä on mukava istua tai sitten kun säät sallivat niin tietenkin terassilla, jossa saa usein kuunnella katumusiikkia. Coquelicot'sta voi ostaa myös erilaisia quicheja, jotka toimivat kokonsa puolesta lounaana tai päivällisenä ja jos haluaa oikein kunnon pommin, kannattaa valita pain au chocolat pistache amande eli suomeksi erittäin vapaasti käännettynä  ”möhnäpulla”. Siitä saa melkein koko päivän energia-annoksen kerralla. Ei siis painonvartijoille!

                         Coquelicot'n terassi

                         Petit déjeuner

                         Brunschilla avec Lena.