Eiffelistä itään

Eiffelistä itään

maanantai 25. lokakuuta 2010

Mutkikkaat asumiskuviot

Joku saattaa ihmetellä, miksi muutin pois niinkin viehättävältä alueelta kuin Montmartre. Vaikka alue oli ja on mitä hurmaavinta, asumisolosuhteista ei voinut sanoa ihan samaa. Jo parin ensimmäisen viikon jälkeen tajusin, etten voisi jäädä. Huoneeni oli kyllä tilava ja valoisa, kauniit ranskalaiset parvekkeet ja upea näkymä yli kaupungin. Hyvin pariisilainen ja sopivasti hieman boheemi. Samassa huoneistossa toimi kuitenkin B&B, mikä tarkoitti sitä, että jaoin jääkaapin, kylpyhuoneen ja wc:n vaihtuvien turistien kanssa. Pääasiassa turistit olivat ihan mukavia, mutta toisinaan en edes nähnyt heitä ja se, etten tiennyt, keitä naapurissa asuu ja olenko huoneistossa yksin vai en, tuntui hieman epämukavalta. Huone, joka oli alunperin ollut keittiö, toimi vuokraemännän romuvarastona ja päiväunienottopaikkana. Keittiön puute ei Montmartrella sinänsä ole ongelma, sillä kadut notkuvat herkkuja; tuntuu kuin asuisi runsaudensarvessa. Onnistuinkin kehittämään itselleni lyhyessä ajassa pahanlaatuisen sushiriippuvuuden. Tiesin kuitenkin, etten tulisi pärjäämään sushilla, mikrolla ja leivänpaahtimella kokonaista vuotta. Lisäksi Montmartren vilkas yöelämä häiritsi jatkuvasti untani. Halusin siis hiljaisuutta, yksityisyyttä ja keittomahdollisuudet. Alkoi mahdoton asunnonetsimisrumba.

Pariisi on täynnä asunnonvälitysfirmoja, minunkin kadulla niitä oli kaksi. Nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että ulkomaalaisen on mahdotonta vuokrata asuntoa, jos hänellä ei ole ranskalaista takaajaa ja ilman takaajaa ei asiakkaan kanssa suostuta edes keskustelemaan. Vuokrasopimus tehdään vähintään vuodeksi tai 9 kuukaudeksi, jos kyseessä on opiskelija. Nettiyhteyden puuttuminen vielä tuolloin hankaloitti myös etsintää. Hetken koko tilanne tuntui toivottomalta. Ranskalaiset tuttavani auttoivat minkä pystyivät. Voin sanoa, että kirjoitustaitoni kehittyivät huimasti lyhyessä ajassa kirjoitellessani sähköposteja sinne sun tänne. Sain erään pariisilaisrouvan aktivoimaan verkostonsa ja etsimään kanssani, mikä helpotti oloani ja lehdestä luin Lodgis-firmasta, joka on keskittynyt nimenomaan ulkomaalaisiin vuokralaisiin. Sieltä voi vuokrata asunnon myös lyhyemmäksikin ajaksi ja firma kelpuuttaa myös ulkomaalaiset takaajat. Tilanne alkoi näyttää valoisammalta. Kun oli aika ilmoittautua Sorbonneen, muistin, että siellä on myös toimisto, jossa autetaan majoitukseen liittyvissä asioissa. Yksityiset ihmiset voivat tarjota sinne asuntojaan ja huoneitaan opiskelijoille vuokrattavaksi. Kolmessa viikossa minulle tarjottiin neljä vaihtoehtoa ja kävin katsomassa ne kaikki. Tämä osoittautui varsin mielenkiintoiseksi projektiksi...

Ensimmäisen asunnon piti olla jotain aivan ennenkuulumatonta luksusta: peräti 33 m2 yksiö omakotitalon alakerrassa 12. kaupunginosassa, puutarha ja kaikki! Oli elokuun viimeinen päivä, joten pakkasin laukkuni ja siivosin huoneeni, sillä olin lähes varma, että muuttaisin seuraavana aamuna. Saavuin paikalle hieman etuajassa ja madame pyysi minua odottamaan hetken puutarhassa. Istuuduin muoviselle puutarhatuolille joka romahti samantien altani ja lensin selälleni. Perheen tytär ja rouva ryntäsivät auttamaan ja pahoittelivat kovasti tapahtunutta. En kuitenkaan satuttanut itseäni vaan nauroin vain tapahtuneelle. Hetkeä myöhemmin tajusin, että tuo tuoli kertoi paikasta kaiken olennaisen. Kurkistin kellarissa sijaitsevaan yksiöön ja tein mielenkiintoisen havainnon: ikkunassa oli kalterit. Lattialla oli nuhruinen kokolattiamatto, sohvat olivat täynnä tahroja ja yleisilme kaiken kaikkiaan tunkkainen. Eikä siinä vielä kaikki: omaa wc:tä ei ollut, vaan minun pitäisi kiivetä jyrkkiä portaita ylös ja hipsiä perheen ruokailuhuoneen poikki. "Sanot vaan >Coucou!< ohimennessä, ei meitä haittaa." opasti madame iloisesti. Lisäsi vielä että asunto on ”originelli”. Mikä läävä! ajattelin, hymyilin vaivautuneesti, kiitin ja lähdin pois.

Toinen asunto sijaitsi melkein Eiffel-tornin vieressä. Se oli ullakkohuoneisto, kaksio, ikkunat sisäpihalle. Tornimaiseman uupumisesta huolimatta asunnossa oli selvästi tuntuva Eiffel-lisä, sillä hintaansa nähden se oli aika ankea ja vielä mauttomasti sisustettu. Ullakkohuoneistot antavat usein ulkoapäin viehättävän ja romanttisen vaikutelman, mutta vaikka seinien sisällä kuvittelisi helposti olevan pelkkää idylliä, niin Pariisi on todennäköisesti täynnä toinen toistaan kamalampia luukkuja.

Montmartren olosuhteet alkoivat tuntua jo ylellisiltä ja olin taas hetken todella tyytyväinen asumiseeni. Nautin kahviloista, mukulakivikaduista ja ikkunasta sisään tulvivasta katumusiikista, joka vaihteli svengaavasta jazzista italialaisiin serenadeihin. Kerran istuessani kahvilla terassilla Coquelicot'ssa, joka on valtavan viehättävä kahvila-boulangerie Place des Abbesses'illä, eräs iäkkäämpi monsieur alkoi veivata posetiivia ja laulaa vanhoja ranskalaisia chansoneja. Kaikenikäisiä ohikulkijoita pysähtyi kuuntelemaan ja laulamaan mukana. Montmartrelaista kylätunnelmaa parhaimmillaan!

Pidettyäni pienen hengähdystauon etsinnöissä, menin taas asuntotoimistoon. Minulle bookattiin jälleen kaksi tapaamista. Näistä ensimmäinen oli 4. kaupunginosassa, Le Marais'sa mikä olisi sijainniltaan aivan loistava Seinen, Notre Damen, Pompidou-keskuksen ja Sorbonnenkin ollessa lähes käden ulottuvilla. Minulla olisi pieni huone vanhan charmantin kilpikonnia keräävän pariirisilaismatamin suurehkossa asunnossa ja juttuseuraakin olisi siten päivittäin. Jos olisin 20 vuotta nuorempi, tuntuisi tällainen ratkaisu varmasti turvalliselta, mutta tässä iässä kaipaa jo yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Kylpyhuoneeseenkin pitäisi mennä matamin makuuhuoneen kautta. Ei ei, seuraava kiitos!

Joskus se onkin neljäs kerta, joka toden sanoo. Olin jo melkein luovuttanut ja lähdin katsomaan asuntoa ihan vain huvin vuoksi. Mutta mitä tapahtuikaan. Ymmärsin lähes samantien mikä helmi minulla oli käsissäni ja niinpä tein melko nopean päätöksen. Ja täällä sitä nyt asutaan, 7. kaupunginosassa, Eiffelistä itään. Asuntoni on kompakti 15 m2:n yksiö, mutta hyvin näppärä ja suorastaan nerokkaasti suunniteltu. "Kitchenette" on viimeisen päälle moderni ja Ikea-tyyli sopii ruotsinopettajalle. Minulla ei ole ollenkaan tunnetta, että asuisin ahtaasti. Näiden parin kuukauden aikana olen myös ymmärtänyt, että ihminen pärjää loppujen lopuksi hyvin pienellä tavaramäärällä. Ainoa heikkouteni ovat toistaiseksi olleet vain pokkarit ja lehdet, ne kun on niin edullisiakin. Asuntoni on sisäpihan puolella ja siten erittäin rauhallinen. Myös hieman hämärä, sillä koska asunto on jo toisessa kerroksessa, ei valoa pääse juuri sisään. Tästä johtuukin, että aina kun astun ulos kadulle, suorastaan hätkähdyn siitä, miten aurinkoinen päivä onkaan ja että olen yhtäkkiä keskellä Pariisin katuvilinää. Ihana tunne!


Kaiken jälkeen minusta tuntuu, että olen melkoinen asiantuntija, mitä Pariisin vuokra-asuntotilanteeseen tulee. Virallinen osoite on tärkeä, jos haluaa avata esimerkiksi pankkitilin ja ilman ranskalaista pankkitiliä ei voi avata netti- tai puhelinyhteyttä. Asiat ovat täällä paljon mutkikkaampia, mutta kun lopulta kaikesta selviytyy, on olo mitä onnellisin. Minulla kävi todella tuuria.

lauantai 23. lokakuuta 2010

Sur le plateau

Minulla on uusi harrastus: teatteri. Kaikki alkoi siitä, kun eräänä syyskuun aamuna Place des Abbesses'in metroaseman portaissa nuorehko mies lykkäsi käteeni flyerin, jossa luki Cours de théâtre. Kiinnostukseni heräsi saman tien ja kysyin mieheltä voisiko sinne tulla, vaikka ei puhukaan täydellistä ranskaa eikä omaa aiempaa kokemusta alalta. Mies vastasi, että ilman muuta, sehän on loistava paikka oppia kieltä. Jäin miettimään asiaa ja minulle tuli vahva tunne, että minun pitää mennä sinne. Niinpä sitten ilmoittauduin kurssille. Pian tuli sähköposti, jossa oli 3 roolia, joista piti valita yksi: kuningattaren, Armanden tai psykopaatin rooli. Kaikki näytelmät olivat minulle vieraita, joten konsultoin paria tuttavaani, sekä ranskalaista että suomalaista siitä mikä olisi helpoin rooli. Kun molemmat päätyivät Armandeen, en miettinyt sen enempää vaan painelin Fnac:iin ostamaan Molièren Les Femmes Savantes (Oppineita naisia) - näytelmävihkosen.

Ensimmäinen lauantai koitti. Ciné de thèâtre sijaitsee Montmartrella, vain kivenheiton päässä ensimmäisestä Pariisin kodistani. Flyereita jakanut mies osoittautui kurssimme opettajaksi ja esittäytyi Jean-Laurent'iksi. Ryhmä oli mukavan pieni, vain 7-8 henkeä. Menimme suoraan teatterisaliin, jossa oli todella upottavat punaiset nahkasohvat ja näyttämöllä kaareva kullanvärinen reunus. Jean-Laurent kertoi, että opettaminen on hänen intohimonsa ja esitteli meidät toisilleen vain etunimeltä, ilman tutustumisleikkejä tai selvityksiä, miksi kukin on tullut kurssille ja miltä pohjalta. Ja pitemmittä puheitta kukin vuorollaan lavalle tai niinkuin ranskaksi sanotaan sur le plateau ohjattavaksi! Minä säästyin vielä koitoksesta, sillä en ollut opetellut ensimmäistä kohtausta ulkoa. Jean-Laurent ehdotti, että yksi kurssilaisista, Zakia, joka sittemmin osoittautui hänen kurssikaverikseen teatterikoulusta, kävisi näytelmää läpi kanssani ja niinpä sovimme tapaamisen Opéra Garnier'n luona olevaan kahvilaan tiistaiksi.

Kurssin jälkeen minulla oli hyvin ristiriitaiset tunnelmat. Kaikki oli kyllä ollut hyvin mielenkiintoista, mutta... Mihin minä olin itseni oikein pistänyt? Miten saatoinkaan kuvitella, että pystyisin näyttelemään ilman mitään kokemusta ja vielä ranskaksi? Miten voisin edes mennä lavalle? Päätin kuitenkin, etten voi heti luovuttaa. Olisin kuukauden, jonka olin jo maksanut, kärsisin ja sitten lopettaisin.

Tiistaina tapasin Zakian kahvilassa ja aloimme lause lauseelta käymään läpi ensimmäistä kohtausta, roolihahmoni tunnetiloja ja taustaa. Minun piti lukea ääneen ja hän keskeytti ja korjasi. Se oli yksi mielenkiintoisimmista oppitunneista, mitä minulla on koskaan ollut. Teksti alkoi todella avautua, eikä tehtävä enää tuntunut niin mahdottomalta. Zakia sanoi, että tulen hurahtamaan tähän hommaan niin, etten voi enää lopettaa. Tapaamisen jälkeen ajattelinkin, ettei mikään saisi minua keskeyttämään kurssia. Loppuviikon mumisin vuorosanoja ääneen metrossa ja bussissa. Harjoittelin myös minua katsomaan saapuneen äitini kanssa, joka yli 50 vuoden takaisella lukioranskallaan luki reippaasti Henrietten roolin ja komensi minua eläytymään.

Toinen kerta teatterikerhossa oli poikkeuksellisesti Thèâtre Funambulessa, Montmartren pohjoisrinnettä alas. Teatteri ei ollut niin hieno, mutta koska oli kyse minun ensiesiintymisestä, olin vain tyytyväinen, että katsomo oli pimeä ja lava ei ollut niin korkealla ja kaukana yleisöstä. Sovittiin Zakian kanssa, että ollaan ensimmäisiä. Hänellä on Henrietten eli sisareni rooli näytelmässä. Olin kovin väsynyt, sillä en ollut jännitykseltäni saanut unta edellisenä yönä, joten lavalla en enää vaan jaksanut jännittää ja kaikki meni oikeastaan ihan kelvollisesti. Sain kommentteja lähinnä lauseen rytmitykseen, sanapainoihin ja lausumiseen liittyen, jonkin verran myös lavalla olemiseen. Pitää puhua hitaasti ja ar-ti-ku-loi-da liioitellusti, eikä liikkua. Ymmärsin kaiken Jean-Laurentin ohjauksesta, mistä olin kovin tyytyväinen ja katsomon puolelle palattuani oloni oli todella hyvä, aivan toisenlainen kuin mitä olin pelännyt. Zakia kehui, että olin edistynyt kovasti tiistaista. Olin todella onnellinen.

Kolmannella kerralla minun piti improvisoida Molièren tekstiä nykyranskaksi. Huh! Vaikka ymmärsin lauseiden pääajatukset, olin opetellut ne hieman lorumaisesti ulkoa, joten tehtävä oli vaikea. Jotain sain kuitenkin aikaiseksi ja mietin samalla, että tämä jos mikä on loistavaa harjoitusta kieltenopettajalle! Nyt piti myös jo eläytyä, näytellä. Olla todella VIHAINEN, sillä siskoni on aikeissa mennä naimisiin minun poikaystäväni kanssa! Ah, mon Dieu! fi!

Enää minua ei jännitä juuri lainkaan. Myös Cinén teatterisali on jotenkin pienentynyt, ihan kuin lavakin olisi madaltunut eikä yleisökään ole enää niin kaukana. Ilmapiiri kurssilla on lämmin ja Jean-Laurentin ohjaus on taidokasta ja lempeää. Kahvilatreenit jatkuvat tiistaisin Zakian kanssa ja seuraavaksi kerraksi Jean-Laurent on luvannut etsiä minulle jonkin humoristisen näytelmänpätkän nykyranskaksi. Tuskin maltan odottaa. Taidan jo olla hurahtanut.

torstai 21. lokakuuta 2010

Vuosi Pariisissa

Vuosi Pariisissa oli ollut jo kauan haaveenani. Kun viime syksynä tajusin, että 10 vuotta opettajana alkaa todellakin pian olla täynnä, aloin miettiä vuorotteluvapaata ja vaihtoehtoja sille, missä sen viettäisin ja mitä silloin tekisin. Keväällä päätin, että lähden Ranskaan. Näin yhdistäisin sekä huvin että ammatillisen hyödyn. Alunperin suunnittelin, että olisin puoli vuotta Pariisissa ja toiset puoli vuotta esimerkiksi Etelä-Ranskassa. Olen aina ollut kiinnostunut valokuvauksesta ja ajattelin, että voisin opiskella sitä Pariisissa, kaupungissa, jossa kuvauskohteet eivät ihan heti lopu! Valokuvauskoulut osoittautuivat kuitenkin kovin kalliiksi pelkästään harrastusmielessä. Seikkailtuani aikani netissä, päätin, että ilmoittaudun syksyksi Sorbonnen yliopiston Cours de la Civilisation Francaise - kursseille. Valokuvausharrastusta jatkaisin jollakin kansalaisopiston kurssilla. Sen pidemmälle en suunnittelisi, vaan katsoisin, mitä vuosi tuo tullessaan.

Heinäkuussa tein "tutkimusmatkan" Pariisiin tarkoituksena etsiä vuokra-asuntoa ja selvitellä opiskelukuvioita Sorbonnessa. Asuntotilanne vaikutti melko mahdottomalta. Paluumatkalla minulla oli kuitenkin tuuria; törmäsin lentokoneessa suomalaiseen naiseen, joka oli jo pitkään asunut Pariisissa. Hän pyöritti Montmartrella Bed and Breakfastia ja vuokraisi toisen huoneistaan mielellään pitempiaikaiselle asukkaalle. Mikä onnenpotku, ajattelin. Minulla olisi huone ja vielä Montmartrella!


Nyt on Pariisiin muutosta kulunut jo reilut kaksi kuukautta ja paljon on ehtinyt tapahtua. Olen muuttanut pois Montmartrelta 7. kaupunginosaan, Eiffelin kulmille, mihin blogini nimi myös viittaa. Olen myös jo puolivälissä opintojani Sorbonnessa. Syksyn valokuvauskurssille en mahtunut mukaan, mutta tilalle on tullut jotain ihan muuta.. Olen myös päättänyt pysyä Pariisissa koko vuoden. Eletään jo kovin viileää mutta aurinkoista lokakuun loppua. Lakot ja mielenosoitukset sotkevat arkea, mutta se ei tämän pariisittaren menoa haittaa! Elämä on mukavaa ja antoisaa.